Hammas hampaasta

Vuodatin tänään kämmenhikeä heti aamusta.

Mitä sinä ajattelet kun odotat vuoroasi hammaslääkärille? Oletko niitä, jotka rennosti lukevat trendivinkkejä lehdestä? Hoidatko nopeasti vielä pari työpuhelua ennen kuin kutsu käy? Etsitkö katseellasi vessaa ja pohdit vieläkö ehtisi? Minulla oli onneksi esitietolomake, johon syventyä. Lopussa oli kohta ”Muuta”. Kirjoitin siihen vapisevin käsin ”Pelkään ja häpeän”. Ja joku nolo hymiöntapainen perään.

Jostain syystä mieleeni tuli lapsuuden karkkipäivät. Ehkä siksi, että hammaslääkärissä istumiseni taustalla oli muiden syiden joukossa sokeririippuvuus. Ehkä siksi, että oli nälkä. Tai ehkä vain teki mieli suklaata. Jo lapsuuden varhaisimmissa karkkipäivämuistoissani Lauantai-pussin yksi ainoa suklaamakeinen nousee ylitse muiden. Se oli h-e-r-k-u-l-l-i-n-e-n. Jotain aivan muuta, kuin puolikumiset venyvät löllökarkit, hyh. Vähitellen itsemääräämisoikeuteni lisääntymisen myötä suklaa korvasi ruokaympyrässäni muut karkkiherkut. Yläasteiässä homma karkasi käsistä – vanhempani pökertyisivät, jos tietäisivät kuinka paljon punaisia Royal-levyjä (mahtava tuote, hurraa R-kioskit!) kannoin salaa repussani kirkonkylän koulureissuilta. Ja miten hyvää suklaa oli, kun sitä huoneessaan mussutti. Muistan, miten haaveilin jonain päivänä asuvani yksin, rauhassa, omassa kodissa, jossa saisin syödä suklaata ilman että kukaan vahtisi tai muistuttaisi terveellisen ruuan tärkeydestä. Dream come true, indeed.

Moni ei ymmärrä, että suklaan ystävän suhde herkkuunsa on hyvin moniulotteinen. Minä rakastuin (jälleen jo lapsena) Budapest-konvehtien pehmeän voiseen makuun niin paljon, että keräsin talteen kaikki käärepaperit. Ne olivat niin _kauniita_. Sisäinen sisustussuunnittelijani koki kultahetkensä, kun keksin ”liimata” hopeisia sisäpapereita kynnen avulla silittäen kiinni olohuoneemme muodikkaaseen muovimattoon. Ai että siitä lattiasta tuli kaunis – ainakin muutaman neliösentin kohdalta! Äitini ei ymmärtänyt (hän onkin enemmän lakritsin perään), vaan väitti että hopeinen päällyste on vaikea poistaa. Miksi se piti poistaa? Jäin tämän visioni kanssa yksin. Omaan kotiini en muuten ole vielä koskaan laittanut hopeoitua lattiaa. Jännä juttu.

Minut kutsuttiin lopulta sisään yllättävän miedolta tuoksuvaan yksityisen hammaslääkäriaseman huoneeseen. Olin pyytänyt aikaa varatessani lääkärin, joka osaa käsitellä pelkopotilaita. Tuo tumma nainen kätteli, vilkaisi esitietolomakettani, otti kynän käteensä ja veti paperiin viivan. ”Tämä HÄPEÄN sutataan heti pois. Sinä olet nyt ottanut sen tärkeimmän askeleen ja tullut tänne, häpeä ja syyllistäminen on meidän kulttuuriin kuuluvaa typeryyttä ja sitä ei täällä huoneessa harrasteta.” Olisin itkenyt ilosta - jos olisin kehdannut.